Joulun ruokailut ovat aika perinteisiä laatikoita, salaatteja, kaloja. Viime vuonna kokeilin jotain uutta ja se uutuus pääsee tänäkin jouluna ruokapöytäämme.
Tämän herkun eli kikhernepateen ohjeen nappasin viime vuoden Kotivinkin Jouluherkut lehdestä. Annos oli tosin niin iso, että puolitin sen ja silti pateella on kokoa.
Ainekset:
2 tölkkiä kikherneitä (380/230 g)
200 g tomaattimurskaa
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
1/4 rkl currya
1/2 dl tomaattipyrettä
3/4 dl kookosmaitoa
1/2- 3/4 dl korppujauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl jauhettua kaardemummaa
Laita valutetut kikherneet ja tomaattimurska tehosekoittimeen ja aja haluamaasi tasaisuusasteeseen.
Voi myös jyrryyttää sauva sekoittimella.
Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla, lisää curry kuullottamisen aikana
Lisää tomaattipyre pannulle, kuumenna sekoitellen pari minuuttia.
Kumoa sipuliseos tehosekoittimeen ja lisää kookosmaito, korppujauho, suola, kardemumma. Anna seoksen käydä hetki.
Tarkista maku ja laita massa pitkulaiseen vuokaan.
Kypsennä vesihauteessa 200 asteessa noin puoli tuntia.
Kumoa vähän jäähtynyt patee.
Hyvää esimerkiksi notkistetun vuohenjuuston kera.

Hyvän kuuloista pateeta, kiva lisä kasvisruokailijan joulupöytään!
VastaaPoistaNyt vasta kommentteja läpikäydessäni huomasin vanhan kommenttisi täällä johon vastasin:
http://annagaram.blogspot.in/2014/03/mukikakku-puolessatoista-minuutissa.html?showComment=1406825283333#c7408875024142487700