Vaalipuheita

Kalevan vaalipuheiden verkkoversiossa julkaistiin tänään (6.4) minunkin kirjoitukseni.
Merkkien määrä Kalevan kirjoitukseen oli rajattu, niinpä julkaisen tässä samasta aiheesta hieman pidemmän tekstin.

Maantieteilijä Gillian Rose on kirjoittanut ja tutkinut naisten kokemasta lokeroinnista: siitä, mihin toiset olettavat heidän kykenevän, sekä rajoituksista, jotka ovat toisten heille asettamia. Meille vammaisille ja pitkäaikaissairaille on oma ”lokeronsa”, johon liitetään erilaisia stereotypioita ja usein negatiivinen arvolataus. Vammaisuuteen liitetään muun muassa ajatus ymmärtämättömyydestä ja kyvyttömyydestä pitää huolta itsestään. 

Käydessäni keskusteluja niin sosiaalisen median kautta kuin kasvotustenkin, ovat monet liikuntavammaiset äänestäjät harmitelleet sitä, että useat ehdokkaat puhuvat alentavasti tai ohittavat heidät kokonaan. Äänestäjiä harmittaa myös se, että heistä ollaan kiinnostuneita vain vaalien vuoksi. Otetaan esimerkiksi meidät vammaiset. Kuunnellessaan tyhjää sisällötöntä hattaraa, äänestäjä ymmärtää, ettei ehdokkaalla ole oikeaa mielenkiintoa ja ymmärrystä siitä todellisuudesta, jossa äänestäjä elää.

Kaupunginvaltuustossa, hallituksessa ja eri lautakunnissa esteettömyyteen liittyvät kysymykset, omaishoitajuus, vammaisten henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelumatkat näkyvät numeroina budjetissa. Euro puhuu ja säästää pitää. Kun puhutaan näistä monelle vammaiselle, pitkäaikaissairaalle ja ikääntyvälle kuntalaiselle tärkeistä asioista, puhutaan samalla heidän mahdollisuuksista omiin valintoihin ja hyvään elämään.

Kyse ei ole pelkästään rahasta, kyse on myös kontrollista ja vallasta. Kuljetuspalvelumatkojen ja avustajatuntien vähäinen määrä rajoittaa liikuntavammaisen henkilön elämää, vaikka näiden palvelujen tarkoitus on olla itsenäisen elämän mahdollistaja. Palvelujen ja tilojen saavutettavuus vaikututtavat myös vammaisten elämän taloudellisiin ja sosiaalisiin mahdollisuuksiin.

Esteet eivät ole pelkästään fyysisiä vaan niihin liittyvät myös asenteet ja erilaiset syrjivät käytännöt. Monesti nämä asenteet ja käytännöt ovat niin syvälle juurtuneita, ettei niitä edes huomata. Esimerkiksi voisin mainita linja-autonkuljettajan kommentin eräälle pyörätuolilla liikkuvalle naiselle: miksi sinä tänne bussiin tulet, kun teillä on niitä omia takseja.

Tämä on totta, mutta 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on vähän. Jos haluat käydä kuukauden aikana enemmän kuin yhdeksän kertaa kodin ulkopuolella, on sinun yritettävä liikkua julkisilla kulkuneuvoilla. Esteellinen joukkoliikenne rajaa liikuntavammaisen kaupunkia pienemmäksi, samoin huonosti hoidetut jalkakäytävät. Kaupunkitila jakautuukin meille liikuntavammaisille kahteen eri osaan. On ne paikat ja palvelut joihin pääsee, ja ne jotka ovat meidän ulottumattomissa.

Lakeja ja asetuksia muutetaan kokoajan paremmaksi, hyvä niin! Tuoreimpana suurena edistysaskeleena voidaan pitää YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksien ratifiointia, joka tapahtui Suomessa (vihdoin ja viimein) 10.6.2016. Valtion ja tätä kautta myös kuntien velvollisuus on toimia vammaisten oikeuksien edistämiseksi ja syrjinnän poistamiseksi. Pelkkä laki ei ole riittävä, meidän kaikkien on myös omaksuttava uusi ajattelutapa ja toimittava sen edistämiseksi yhteiskunnassa. 

Linja-autossa matkalla vaalikopille. Kuva viime viikolta.

Katukampanjointi

Kävin tänään tunnin verran katukampanjoimassa. Meinasi ruveta palelemaan, vaikka olin varustautunut toppavaatteilla, talvikengillä, villasukilla ja pipolla. Vaalit ovat Suomessa vilpoisaan aikaan, lukuunottamatta EU-vaaleja. Olisipa kätevää, jos muutkin vaalit olisivat kesällä. Tarkenisi paremmin ja ehkä ehdokkaiden tunnistaminenkin olisi helpompaa. Nyt saa arvuutella kaulahuivien ja myssyjen seasta pilkottavia kasvoja, kuka kukin on?

Sain jaettua flyereitä ihan mukavasti, vaikka ilma olikin kostea ja kurja. Kävin myös mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa. Keskustelunaiheet olivat laidasta laitaan; erityiskouluista korvaushoitoihin ja koiraroduista jääkiekkoon. Mielenkiintoisia kohtaamisia!

Kylmyyden lisäksi loska aiheuttaa ongelmia. On hankala kampanjoida, kun ei meinaa päästä kampanjapaikoille pehmeiden kulkuväylien vuoksi. Liikuntavammainen ehdokas joutuu ponnistelemaan ihan erilailla näin talviaikaan osallistuakseen ja tuodakseen itseään äänestäjien tietoisuuteen.

Huolehtimalla aurauksesta ja hiekoituksesta edistetään saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

Kokonaisvaltainen esteettömyys luo hyvinvointia, osallisuutta ja työtä

 

Kirjoitimme Jouni Qveflanderin kanssa seuraavan kirjoituksen Kalevan vaalikirjoituksiin. Se julkaistiin tänään.

 

Vammaiset, pitkäaikaissairaat, seniori-ikäiset, työttömät jne. lista on pitkä, eivät ole "ammatteja" jotka tulee hoitaa neljän seinän sisään tai "siivota" pois jonnekin marginaaliin. Osallistuminen ja osallisuus kuuluvat kaikille kuntalaisille, myös edellä mainituille ryhmille.

 

Asenteet, niin omat kuin muidenkin, synnyttävät osattomuutta. Heikolla itsetunnolla on vaikea olla osallisena samoin jos toiset sulkevat ulkopuolelle, syrjäyttävät. Esimerkiksi vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat vieläkin syrjässä yhteiskunnassa, vaikka meitä on noin 10 % väestöstä.

 
 

Esteelliset tilat ovat vammaisille ja pitkäaikaisaikaissairaille yksi osallisuuden este. Osallistuminen ei ole vielä osallisuutta, mutta sen pois sulkeminen estää osallisuudenkin. Toinen osallisuuden este vammaisilla ja pitkäaikaissairailla voi olla liikkumisen vaikeus, jos taksikyydit on käytetty ja julkinen liikenne puuttuu tai sen käyttäminen on mahdotonta, on jäätävä kotiin. Myös avustajan ja/tai tulkin puute estää osallistumasta ja sitä kautta osallisuutta.

 

 Huono taloudellinen tilanne luo osattomuutta ja syrjäyttää, jokainen vähävarainen on varmasti saanut kokea sen Vammaisista vain 25 % on osallisena työelämässä. Suurella osalla vammaisista on siis keskimääräistä heikompi tulotaso ja he joutuvat elämään pienellä eläkkeellä ja erinäisillä tuilla pystymättä nousemaan tästä tilanteesta. Myös koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi.

 

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä vanhusten osallistumista ja osallisuutta tukevat esteetön rakentaminen joka ottaa huomioon eri vammaryhmät sekä esteetön, toimiva joukkoliikenne. Lisäksi tiedon tulee olla kaikkien helposti saavutettavissa. Näistä toimista olisi hyötyä ihan kaikille. Suomessa on noin 1,2 milj. yli 65-vuotiasta, joilla on valtava hiljaisen osaamisen voimavara Nuoria alle 16-vuotiaita meillä on 1,1 miljoonaa Minkälaisen perinnön ja asenteellisen sanoman me jätämme näille nuorille, joissa on meidän tulevaisuus.

 

Ennaltaehkäisevä työ, tuettu elämänhallinta, yksilön huomioon ottaminen, omien vahvuuksien kartoittaminen ja vahvistaminen ovat asioita joihin tulee tarttua ja joita meidän tulee kehittää tarmokkaasti nyt ja tulevaisuudessa. Meille kaikille kuntalaisille, ihmisille, tulee varmistaa yhdenvertaisen asema yhteiskunnassa tasavertaisena kansalaisena integroitua ja toimia omien vahvuuksiensa kautta.

Kaikki politiikka on vammaispolitiikka

Vanha kirjoitukseni Oulun Vihreiden blogiin:

Esteettömyys nähdään usein kapea-alaisesti, se mielletään yleensä fyysisiin asioihin liittyviksi; luiskiksi, hisseiksi, tuiksi, kahvoiksi jne. Luonnollisesti nämä ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, mutta esteettömyys on kuitenkin paljon, paljon laajempi käsite. Se pitää sisällään fyysisen ympäristön lisäksi asenteet, tiedon ja palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden. Puhutaan psyykkisestä ja sosiaalisesta esteettömyydestä. Osa esteettömyyttä on vammaisten ihmisten osallistuminen yhteiskuntaan ja politiikkaan.
Vihreät ovat olleet alusta asti vammaisystävällinen liike. Vihreiden perustana pidetään usein luonnonsuojelua ja ympäristötietoisuutta, mutta vankasti perustassa on myös vammaisaktivismi sekä feminismi ja seksuaalivähemmistöt, yleensäkin moninainen kansalaistoiminta. Vihreillä on siis laaja ja vankka juuristo, josta puolue on kasvanut nykyiseen mittaansa, arvopuolueeksi, jossa vammaiset ovat aktiivisia toimijoita, eivät päätöksenteon passiivisina kohteita. Vihreät ovat myös ainoa puolue jolla on oma valtakunnallinen vammaisjärjestö Vihreät vaivaiset ry.
Asiat ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa nähden, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi vammaispolitiikkaa ei ole mikään erillinen päätössaareke, vaan kaikki politiikka on vammaispolitiikkaa. Tämän vuoksi on tärkeää saada enemmän vammaisia mukaan päätöksentekoon. Meidän omakohtainen kokemuksemme vammaisuudesta antaa asiantuntijuutta, joka ei ole opeteltavissa muuten, ja jota tarvitaan politiikassa sen kaikilla aloilla ja tasoilla.
Vammaiset eivät ole mikään pieni marginaaliryhmä, joka voidaan ohittaa olankohautuksella, sillä länsimaiden väestöstä noin 10 % arvioidaan olevan vammaisia ja/tai pitkäaikaissairaita. Voidaan myös ajatella, että ihminen on vammainen, jos hän niin itse tuntee. Vamma tai sairaus on vain yksi ihmisen piirre muiden joukossa. Sitä ei tule tarkastella yksilön ”vikana”, sillä vammaisuus on yhteiskunnan kyvyttömyyttä vastata ihmisyyden eri haasteisiin. Huonosti toimiva ympäristö, saavuttamattomissa olevat palvelut ja välittymätön tieto vammauttavat itse kutakin.
Esteetön ympäristö, esteettömyys sen kaikissa merkityksissä ja saavutettavuus takaavat niin vammaisille kuin vammattomillekin hyvät lähtökohdat elää, olla ja osallistua yhteiskunnan toimintoihin. Esteettömyydessä on kysymys ihmisoikeuksista ja ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia ja yhtäläisiä, ne kuuluvat ihan kaikille ketään ulkopuolelle rajaamatta.

Teemoja

Kaupunki kaikille!

-Esteetön rakentaminen

-Esteetön joukkoliikenne

-Tiedon ja palvelujen helppo saavutettavuus

-Mahdollisuus vaikuttaa varhaisessa vaiheessa päätöksentekoon

Kulttuuria kaikille!

-Esteetön taide: tanssi, kuvataide, musiikki jne.

-Kulttuuri ja kauneus luovat hyvinvointia 

-Mahdollisuus harrastaa ja kokea omista lähtökohdistaan 

                                          

Kuntavaalit 2012

Olen siis ehdokkaana kuntavaaleissa uuden Oulun valtuustoon numerolla 38.

Teemat ovat vanhat tutut eli esteettömyys, osallisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, lyhyesti sanottuna hyvä, ihmisarvoinen ja onnellinen elämä. Muita kiinnostuksen kohteitani ovat luonto sen suojeleminen ja kestävät energiaratkaisut. Lisäksi olen kiinnostunut ruuasta, sen alkuperästä ja tuotannosta.

Sidonnaisuudet ja luottamustehtävät

Oulun vihreä kunnallisjärjestö haastaa kaikki Oulun kuntavaaliehdokkaat kertomaan sidonnaisuudensa. Minulla ei suuren suuria sidonnaisuuksia ole. Olen listannut tähän luottamustoimeni niin nykyiset kuin menneet ja muut isoimmat järjestötoimintaan liittyvät tehtävät.

Rivijäsenenä olen useissakin ei poliittisissa yhdistyksissä mm. Suomen luonnonsuojeluliitossa ja Esteetön ry:ssä.

Olen kaupunginvaltuutettu, Oulun vihreät - Ovi ry:n puheenjohtaja, Oulun vaalipiirin vihreiden hallituksen varajäsen sekä puolue valtuuskunnan jäsen, Oulun työllisyystoimikunnan puheenjohtaja ja Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokouksen 2. varapuheenjohtaja. Lisäksi toimin Samanlainen -erilainen vanhemmuus SAMAT –projektin (Kynnys ry:n ja Oulun Invalidien Yhdistys ry:n yhteistyönä toteutettava projekti) ja WEP-Projektin (Oulun Invalidien Yhdistys ry:n avustaja/työllisyysprojekti) ohjausryhmissä.

Olen ollut aikaisemmin hallituksen jäsen Oulun Seudun Vihreissä Naisissa ja Oulun vihreässä kunnallisjärjestössä, puheenjohtajana Oulun kaupungin tasa-arvo toimikunnassa sekä Oulun Invalidien yhdistyksessä ja jäsenenä tarkastuslautakunnassa. Olen myös mukana Kynnys ry:n kehitysyhteistyössä.

Kuva-arvoitus

Arvaatko mitä/mikä kuvassa on?

Kuvaa ei ole otettu varastosta, vaikka niin voisi pikaisesti luulla. Kuvassa on inva-wc, joka sijaitsee Kajaanin nuorisotiloissa vanhalla vesilaitoksella. 

Vihreiden vaivaisten puheenjohtajan tervehdys

Hyvät osallistujat!



Kukaan Vihreiden vaivaisten hallituksesta ei valitettavasti päässyt tänään Ouluun, koska vaalien - tai minun tapauksessani raskauden - loppurutistus sitoo meitä omille paikkakunnillemme.



Näissä vaaleissa ratkaistaan monia vammaisille ihmisille tärkeää asiaa. Kaikkein suurin on YK:n vammaissopimuksen ratifiointi, joka on tämän vaalikauden aikana jäänyt Suomelta tekemättä. Sopimukseen sisältyy paljon sellaista, mikä edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta. Tämän illan teema, esteettömyys, on yksi sen tärkeimmistä teemoista. Ratifioinnin jälkeen sopimus sitoisi Suomea.



Suomessa on usein hyvin turhauttavaa käydä keskustelua esteettömyydestä. Aina törmää samoihin vasta-argumentteihin, kuten rahaan, perinteisen maiseman säilyttämiseen ja niin edelleen. Monet sanovat kyllä kannattavansa esteettömyyttä, mutta ei sitten kuitenkaan jossain tietyssä tapauksessa. Se paljastaa paljon todellisista asenteista. Onneksi esteettömyysajattelu on toisaalta mennyt eteenpäin. Esteettömyys ymmärretään nykyään laajemmin kuin silloin kun sillä tarkoitettiin pelkästään hissejä ja luiskia. Nykyään puhutaan fyysisen lisäksi psyykkisestä ja sosiaalisesta esteettömyydestä. Täälläkin aletaan ymmärtää, että esteettömyys on ennen kaikkea ihmisoikeus. Ja ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia, joten niitä ei voi rajata.



Paras tapa edistää YK-sopimuksen ratifioiintia ja vammaisten ihmisten aseman paranemista muutenkin on äänestää eduskuntaan pätevää vammaista ehdokasta. Voin hyvällä syyllä suositella Miiaa, sillä hänellä sekä omakohtaista kokemusta että paljon muuta asiantuntemusta vammaisuudesta. Häneen voi varmasti luottaa.



Amu Urhonen

Vihreiden vaivaisten puheenjohtaja

Vihreiden puoluevaltuuskunnan vpj.

Vaalikampanjan avajaiskuvia

Vaalikampanjani starttasi eilen kulttuurin ja esteettömyyden merkeissä. Ohjelmassa oli kahvittelua, runoja, vaaliteemoja, keskustelua, puhetta ja musiikkia. Tilaisuus oli samalla Vihreiden vaivaisten vaalitilaisuus.

Keskittyneitä musiikinkuuntelijoita

Onneksi on ilmapalloja!

Oulun vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja Paula Pohjanrinne



Tanja Roth puhuu esteettömydestä asenteiden tasolla



Minä esittelemässä omia ja Vihreiden vaivaisten vaaliteemoja

Ehdokas muuntuu myös runonlausujaksi, taustalla kampanjapäällikkö Johanna Raivio

Lauluyhtye Lemmitty

Oikeudenmukaisuutta kentälle

Esteettömät ja viihtyisät tilat kortilla

Jokin aika sitten Oulun vihreistä nuorista oltiin minuun yhteydessä. He kysyivät minulta tietäisinkö Oulusta kivaa ja esteetöntä paikkaa, jossa järjestää Punkkua ja Politiikkaa tilaisuus. Paikan tulisi siis olla esteetön baari/ravintola, joka ottaisi vastaan poliittisen keskustelutilaisuuden perjantai-iltana.

Minun täytyi tosissani miettiä ja kaivella muistisopukoita ja tulin siihen tulokseen, että ei Oulussa ole kovin montaa baaria,ravintolaa tai kahvilaa, jossa olisi sekä esteetön sisäänkäynti että inva-wc. Suurin osa näistä muutamista esteettömistä paikoista ovat ketjuihin kuuluvissa hotelleissa ja ravintoloissa.

Eräs paikka olisi ollut sopiva tilaisuudelle ja täytti kaikki kriteerit, mutta perjantai-ilta ajankohtana ei sopinut tälle ravintolalle. Harmi. Niinpä Punkkua ja Politiikka- tilaisuus jouduttiin järjestämään taas kerran esteellisissä tiloissa.

Testailua ja vanhan puheen kertausta:)

No niin, tässä tämä on: minun blogini, Miian maailma. Tässä testin vuoksi vanha puheeni, jonka pidin Oulussa yleisen ja äänioikeuden 1.10.2006 satavuotisjuhlassa.

Hyvät naiset ja herrat, äänioikeutetut. Ensimmäisenä haluan kiittää tästä kunniasta puhua täällä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 100-vuotistilaisuudessa. Vaikkakin tämä 1906 säädetty laki ei kuitenkaan koskenut kaikkia kansalaisia, vaan vasta vuonna 1972 äänioikeus oikeasti saavutti jokaisen suomalaisen, kun holhouksenalaiset ja irtolaisetkin saivat äänioikeutensa. Ihmiset, joilla oli maksamattomia veroja, saivat oikeuden äänestää 1928 ja huoltoavun varassa elävät eli köyhät 1946. Viimeisenä äänioikeuden saanut ryhmä oli noin prosentin luokkaa kansasta ja kaksi aikaisemmin äänioikeuden saanutta ryhmää kumpikin noin 7 %. Mielestäni tämä historiallinen tosi seikka on hyvä muistaa. Juhlikaamme kuitenkin tänään yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, koska se on saavutettu.

Olen siis Miia Hirsikangas ja toimin muun muassa Oulun kaupungin tasa-arvotoimikunnan sekä Oulun vihreät OVI ry:n puheenjohtajana. Tasa-arvotoimikunnassa olen toiminut vuodesta 2005 lähtien. Olen kirjoittanut tähän puheeseeni monesta minulle tärkeästä asiasta: tasa-arvosta, esteettömyydestä, suvaitsevaisuudesta ja naisten vaikuttamismahdollisuuksista, jotta näissäkin asioissa saavutettaisiin äänioikeudenkaltainen itsestäänselvyys.

Oulun tasa-arvotoimikunta on perustettu ensimmäisten joukossa 1981, tasa-arvotyössä Oulu on ollut ja on edelleen esimerkkinä monelle Suomen kaupungille ja kunnalle. Tasa-arvotoimikunnan tehtäviin kuuluu yhteydenpito kaupungin hallintokuntiin tasa-arvolain edistämiseksi. Toimikunta ottaa kantaa ja antaa pyydettäessä lausuntoja tasa-arvokysymyksiin liittyvissä asioissa, sekä valvoo tasa-arvolain toteuttamista kaupungin organisaatiossa. Tasa-arvotoimikunta järjestää myös koulutusta ja luonnollisesti kouluttaa jäsenistöään. Teemme myös vierailuita kaupungin organisaation eri hallintokuntiin sekä olemme yhteydessä toisiin tasa-arvotoimikuntiin. Muun muassa Espoon tasa-arvotoimikunnan kanssa teemme yhteistyötä ja syksyllä 2005 olimme heidän vierainaan. Tällä hetkellä tasa-arvotoimikunnalla on työn alla tasa-arvosuunnitelman päivitys. Meille on kunnia asia pysyä ajan hermolla ja olla maan ehkäpä parhain tasa-arvotoimikunta.

Tarkasteltaessa henkilöstö määriä Oulun kaupungissa eri hallintokunnittain vuoden 2004 tilastojen mukaan huomataan, että suurin ero naisten ja miesten suhteen oli sosiaali- ja terveystoimessa, 337 miestä ja 3577 naista sekä Oulun aterialla 187 naista ja kolme miestä. Muissa hallintokunnissa molemmat sukupuolet olivat tasaisemmin edustettuna, tosin miehiä oli aina enemmän perinteisesti miehisiksi katsotuilla aloilla. Koko kaupungin yleisimmät ammattinimikkeet olivat tuntiopettaja, lastenhoitaja, luokanopettaja, lastentarhan opettaja ja sairaanhoitaja, yhteensä 2348 henkilöä, joista naisia oli 1954. Suurin osa kaupungin työntekijöistä on naisia, mutta naiset työskentelevät huonoimmin palkatuilla aloilla. Naisten ja miesten palkka ero oli vuonna 2004 447 euroa kuukaudessa. Palkka ero on vain kasvanut vuosien saatossa, sillä vuonna 2001 se oli 400 euroa. Naisvaltaisilla aloilla työskentelevät miehet saivat pääsääntöisesti parempaa palkka kuin naiset, esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa miesten keskipalkka oli 478 euroa korkeampi kuin naisten. Palkkaus asioissa ja eri sukupuolten sijoittumisessa eri työtehtäviin ja työn arvostamisessa on vielä pitkä matka tasa-arvoon meillä Oulussakin.

Esteettömyys ja saavutettavuus ovat tärkeitä tekijöitä jotta vammaisten, niin naisten kuin miestenkin, ääni kuuluisi. Täytyy toki muistaa, että esteet eivät ole aina niitä fyysisiä, suurimmat esteethän ovat ennakkoluulot ja suvaitsemattomuus. Oulu näytti mielestäni hyvää esimerkkiä ja oli ennakkoluuloton, kun lähetti minut viime syyskuussa edustamaan kaupunkiamme Suomalaiskarjalaiseen naisfoorumiin Pitkärantaan Venäjälle. Venäjä kun ei todellakaan ole mikään esteettömyyden, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden mallimaa.

Sain osakseni paljon ihmetystä ja pitkiä katseita, mutta myös kiitosta siitä, että uskalsin lähteä matkaan, vaikka esteitä oli odotettavissa. Oli turhaa miettiä olisiko jossain inva-wc, kun kysymys oli siitä onko jossain ylipäätään wc:tä joka toimisi. Matka oli haastava ja raskas, mutta myös antoisa ja avartava. Hyvän avustajan kanssa ja oikealla asenteella selvisin kaikista esteistä ja sain vietyä hyvää sanomaa eteenpäin.

Esteettömyyden kannalta Oulussa on vielä paljon tehtävää. On korkeita katukivetyksiä, paljon mukulakivi katuja ja runsaasti rakennuksia joihin ei ilman saattajaa pääse. Nämä seikat eivät tietenkään ole mikään Oulun erityispiirre vaan koko maata kattava ongelma. Keskityn seuraavassa kaupungin omistamien paikkojen esteettömyyteen. . Kaupungin edustus ja koulutustiloissa ei ole otettu riittävästi huomioon sitä, että niiden käyttäjinä saattaa olla liikuntarajoitteisia henkilöitä. Kaupungin talo on luonnollisesti korkean ikänsä vuoksi haasteellinen rakennus, silti se on parhaiten saavutettavissa kaupungin edustus ja koulutustiloista. Talon sivustalla on ovi josta pääsee sisälle ja suoraan hissiin, jolla pääsee joka kerrokseen. Tämä ovi on lukossa ja siitä aiheutuu välillä ongelmia. Aina vahtimestari ei ole ovipuhelimen kautta tavoitettavissa ja ulkona saattaa joutua odottelemaan ennen kuin ovi avataan. Kaupungintalolla on WC- tiloissa myös inva wc. Se oli ennen vaarallinen paikka, koska wc-istuimen koroke ei ollut asian mukaisesti kiinnitetty, samoin tuet eivät olleet mitenkään kiinnitetyt ja ne heiluivat holtittomasti. Useiden valitusten jälkeen nämä epäkohdat on vihdoin ja viimein korjattu Pehkolanlammen vierasmajalla, jota käytetään sekä edustus- että koulutustilana, ei ole luiskaa eikä inva wc:tä. Hietasaaren Koivurannanmajan koulutustiloissa on sekä luiska että asianmukainen wc, mutta ei hissiä, jolla pääsisi toiseen kerrokseen.

Usein törmään odotuksiin, että ajan vain vammaisten ihmisten asioita. Jopa vammaiset henkilöt olettavat näin ja kuvittelevat, että vammaiset saavat vaaleissa lähinnä vammaisten ääniä. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Jos se olisi näin, niin silloinhan ns. terveet äänestäisivät terveitä, naiset naisia ja niin edelleen. Silloinhan muun muassa eduskunnan sukupuoli jakauman pitäisi olla tasan. Ja kaikkihan me tiedämme sen, että näin ei tosiaankaan ole. Vamma on vain yksi piirre minua ja toisaalta rakennetun ympäristön puutteet ja väärät asenteet ja ennakko odotukset tekevät minusta ja monesta muusta vammaisempia kuin olemmekaan. Minä vain satun liikkumaan tällä pyörätuolilla ja siinä se. Ensisijaisesti koen olevani äiti, nainen, ystävä, opiskelija - oululainen toimija, joka on monessa mukana. Meidän on päästävä irti ihmisten tarpeettomasta lokeroinnista ja yhteen piirteeseen tuijottamisesta. Maahanmuuttajat ovat toinen ryhmä, joka joutuu usein lokeroinnin kohteeksi. Umayya Abu-Hanna manaili luennollaan sitä, että hän on aina vain maahanmuuttaja ja Palestiina asiantuntija, eikä mitään muuta.

Näin Suomessa kun juhlimme 100-vuotista äänioikeutta, vietämme samalla myös naisten vaalikelpoisuusjuhlaa. Toisaalla maailmassa on ollut niinkin, etteivät äänioikeus ja vaalikelpoisuus ole kulkeneet käsi kädessä. Me naiset olemme siis oikeutettuja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kaikilla tasoilla, vaikkei todellisuus usein annakaan yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille, kuten jo aiemmin puheessani olen ottanut esille. Eroja on naissukupuolen sisälläkin. Sinkku naisen on huomattavasti helpompi olla mukana politiikassa ja muussa järjestötoiminnassa, kuin perheellisen siskonsa. Perheellinen nainen, yksinhuoltaja äiti tai omaishoitajana toimiva nainen onkin jo heti paljon vaikeammassa paikassa. Miten yhdistää yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kodin tuomat velvollisuudet? Naisenhan odotetaan hoitavan hommat, koska ne kuuluvat meille ja niin on aina tehty. Naisten menoja ei pidetä yhtä tärkeinä kuin miesten. Vaikka miehellä onkin perhettä, hän on rauhassa kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa. Oletteko koskaan kuulleet yhdenkään miehen kiirehtivän kokouksesta tai seminaarista sen takia, että lapsi odottaa kotona, tai sairas mummo tai puoliso? Minä en, mutta monen naisen olen kuullut sanovan. Jos nainen antaa perhe-elämän näkyä toimissaan, hän ei ole tosissaan eikä vakavasti otettava henkilö.

Toisaalta jos hän hoitaa hommat tehokkaasti ja taidolla antamatta perheseikkojen häiritä pidetään häntä kylmänä. Kysymys on kaksoisrangaistuksesta. Teit niin tai näin aina väärin päin. Puheet siitä, että tasa-arvo olisi saavutettu ja jopa että naiset ovat saaneet jo liikaa valtaa ja mahdollisuuksia ovat tässä valossa harhaa (ja ovat muutenkin), sillä nämä vanhat asenteet ovat edelleen voimissaan ja valitettavasti tiukassa. Tarvitsemme voimakasta asenteiden muutosta. Vaikka meillä on voimassa hyvä tasa-arvolaki sekä laki yhdenvertaisuudesta, niin silti todelliseen tasa-arvoon on vielä matkaa. Muistakaamme vielä, että tasa-arvo ei ole vain naisten ja tyttöjen asia, sillä se hyödyttää koko yhteiskuntaa, meitä kaikkia ikään ja sukupuoleen katsomatta, myös miehiä. Onnistuakseen naisen on oltava velho ajankäytön suhteen sekä menojen suunnittelussa. Sen olen yksinhuoltajana huomannut, tosin täysi oppinut en tässä vielä ole. Kuinka sitten voi saada kaikki asiat rullaamaan? Perheellinen nainen tarvitsee taakseen vankan tukiverkon: miehen, jos sellainen on, täytyy ymmärtää toisen menojen ja työn tarpeellisuus, lisäksi ystävät ja tuttavat ovat tarpeen. Itselleni Mannerheimin lastensuojeluliiton lapsenvahti palvelusta on ollut suunnaton apu. Ilman tätä palvelua olisi moni meno ja kokous jäänyt väliin. Niin ja tietenkin kiitoksen ansaitsevat ystäväni ja lähisukulaiset, jotka antavat sekä apua että tukea. Totta kai me kaikki tarvitsemme taaksemme muita ihmisiä, mutta väitän, että onnistuakseen politiikassa ja vaikuttamisessa nainen tarvitsee taakseen vahvemman tukiverkoston kuin mies, oli nainen sitten perheellinen tai ei. Lisäksi meidän naisten täytyy tukea toisiamme ja verkostoitua saadaksemme todella ääntämme kuuluviin. Lopuksi haluan siteerata USA:n entistä ulkoministeriä Madeleine Albrightiä, joka uskoo naisverkostojen voimaan.

Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan.