Vaalipuheita

Kalevan vaalipuheiden verkkoversiossa julkaistiin tänään (6.4) minunkin kirjoitukseni.
Merkkien määrä Kalevan kirjoitukseen oli rajattu, niinpä julkaisen tässä samasta aiheesta hieman pidemmän tekstin.

Maantieteilijä Gillian Rose on kirjoittanut ja tutkinut naisten kokemasta lokeroinnista: siitä, mihin toiset olettavat heidän kykenevän, sekä rajoituksista, jotka ovat toisten heille asettamia. Meille vammaisille ja pitkäaikaissairaille on oma ”lokeronsa”, johon liitetään erilaisia stereotypioita ja usein negatiivinen arvolataus. Vammaisuuteen liitetään muun muassa ajatus ymmärtämättömyydestä ja kyvyttömyydestä pitää huolta itsestään. 

Käydessäni keskusteluja niin sosiaalisen median kautta kuin kasvotustenkin, ovat monet liikuntavammaiset äänestäjät harmitelleet sitä, että useat ehdokkaat puhuvat alentavasti tai ohittavat heidät kokonaan. Äänestäjiä harmittaa myös se, että heistä ollaan kiinnostuneita vain vaalien vuoksi. Otetaan esimerkiksi meidät vammaiset. Kuunnellessaan tyhjää sisällötöntä hattaraa, äänestäjä ymmärtää, ettei ehdokkaalla ole oikeaa mielenkiintoa ja ymmärrystä siitä todellisuudesta, jossa äänestäjä elää.

Kaupunginvaltuustossa, hallituksessa ja eri lautakunnissa esteettömyyteen liittyvät kysymykset, omaishoitajuus, vammaisten henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelumatkat näkyvät numeroina budjetissa. Euro puhuu ja säästää pitää. Kun puhutaan näistä monelle vammaiselle, pitkäaikaissairaalle ja ikääntyvälle kuntalaiselle tärkeistä asioista, puhutaan samalla heidän mahdollisuuksista omiin valintoihin ja hyvään elämään.

Kyse ei ole pelkästään rahasta, kyse on myös kontrollista ja vallasta. Kuljetuspalvelumatkojen ja avustajatuntien vähäinen määrä rajoittaa liikuntavammaisen henkilön elämää, vaikka näiden palvelujen tarkoitus on olla itsenäisen elämän mahdollistaja. Palvelujen ja tilojen saavutettavuus vaikututtavat myös vammaisten elämän taloudellisiin ja sosiaalisiin mahdollisuuksiin.

Esteet eivät ole pelkästään fyysisiä vaan niihin liittyvät myös asenteet ja erilaiset syrjivät käytännöt. Monesti nämä asenteet ja käytännöt ovat niin syvälle juurtuneita, ettei niitä edes huomata. Esimerkiksi voisin mainita linja-autonkuljettajan kommentin eräälle pyörätuolilla liikkuvalle naiselle: miksi sinä tänne bussiin tulet, kun teillä on niitä omia takseja.

Tämä on totta, mutta 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on vähän. Jos haluat käydä kuukauden aikana enemmän kuin yhdeksän kertaa kodin ulkopuolella, on sinun yritettävä liikkua julkisilla kulkuneuvoilla. Esteellinen joukkoliikenne rajaa liikuntavammaisen kaupunkia pienemmäksi, samoin huonosti hoidetut jalkakäytävät. Kaupunkitila jakautuukin meille liikuntavammaisille kahteen eri osaan. On ne paikat ja palvelut joihin pääsee, ja ne jotka ovat meidän ulottumattomissa.

Lakeja ja asetuksia muutetaan kokoajan paremmaksi, hyvä niin! Tuoreimpana suurena edistysaskeleena voidaan pitää YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksien ratifiointia, joka tapahtui Suomessa (vihdoin ja viimein) 10.6.2016. Valtion ja tätä kautta myös kuntien velvollisuus on toimia vammaisten oikeuksien edistämiseksi ja syrjinnän poistamiseksi. Pelkkä laki ei ole riittävä, meidän kaikkien on myös omaksuttava uusi ajattelutapa ja toimittava sen edistämiseksi yhteiskunnassa. 

Linja-autossa matkalla vaalikopille. Kuva viime viikolta.

Katukampanjointi

Kävin tänään tunnin verran katukampanjoimassa. Meinasi ruveta palelemaan, vaikka olin varustautunut toppavaatteilla, talvikengillä, villasukilla ja pipolla. Vaalit ovat Suomessa vilpoisaan aikaan, lukuunottamatta EU-vaaleja. Olisipa kätevää, jos muutkin vaalit olisivat kesällä. Tarkenisi paremmin ja ehkä ehdokkaiden tunnistaminenkin olisi helpompaa. Nyt saa arvuutella kaulahuivien ja myssyjen seasta pilkottavia kasvoja, kuka kukin on?

Sain jaettua flyereitä ihan mukavasti, vaikka ilma olikin kostea ja kurja. Kävin myös mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa. Keskustelunaiheet olivat laidasta laitaan; erityiskouluista korvaushoitoihin ja koiraroduista jääkiekkoon. Mielenkiintoisia kohtaamisia!

Kylmyyden lisäksi loska aiheuttaa ongelmia. On hankala kampanjoida, kun ei meinaa päästä kampanjapaikoille pehmeiden kulkuväylien vuoksi. Liikuntavammainen ehdokas joutuu ponnistelemaan ihan erilailla näin talviaikaan osallistuakseen ja tuodakseen itseään äänestäjien tietoisuuteen.

Huolehtimalla aurauksesta ja hiekoituksesta edistetään saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

Kokonaisvaltainen esteettömyys luo hyvinvointia, osallisuutta ja työtä

 

Kirjoitimme Jouni Qveflanderin kanssa seuraavan kirjoituksen Kalevan vaalikirjoituksiin. Se julkaistiin tänään.

 

Vammaiset, pitkäaikaissairaat, seniori-ikäiset, työttömät jne. lista on pitkä, eivät ole "ammatteja" jotka tulee hoitaa neljän seinän sisään tai "siivota" pois jonnekin marginaaliin. Osallistuminen ja osallisuus kuuluvat kaikille kuntalaisille, myös edellä mainituille ryhmille.

 

Asenteet, niin omat kuin muidenkin, synnyttävät osattomuutta. Heikolla itsetunnolla on vaikea olla osallisena samoin jos toiset sulkevat ulkopuolelle, syrjäyttävät. Esimerkiksi vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat vieläkin syrjässä yhteiskunnassa, vaikka meitä on noin 10 % väestöstä.

 
 

Esteelliset tilat ovat vammaisille ja pitkäaikaisaikaissairaille yksi osallisuuden este. Osallistuminen ei ole vielä osallisuutta, mutta sen pois sulkeminen estää osallisuudenkin. Toinen osallisuuden este vammaisilla ja pitkäaikaissairailla voi olla liikkumisen vaikeus, jos taksikyydit on käytetty ja julkinen liikenne puuttuu tai sen käyttäminen on mahdotonta, on jäätävä kotiin. Myös avustajan ja/tai tulkin puute estää osallistumasta ja sitä kautta osallisuutta.

 

 Huono taloudellinen tilanne luo osattomuutta ja syrjäyttää, jokainen vähävarainen on varmasti saanut kokea sen Vammaisista vain 25 % on osallisena työelämässä. Suurella osalla vammaisista on siis keskimääräistä heikompi tulotaso ja he joutuvat elämään pienellä eläkkeellä ja erinäisillä tuilla pystymättä nousemaan tästä tilanteesta. Myös koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi.

 

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä vanhusten osallistumista ja osallisuutta tukevat esteetön rakentaminen joka ottaa huomioon eri vammaryhmät sekä esteetön, toimiva joukkoliikenne. Lisäksi tiedon tulee olla kaikkien helposti saavutettavissa. Näistä toimista olisi hyötyä ihan kaikille. Suomessa on noin 1,2 milj. yli 65-vuotiasta, joilla on valtava hiljaisen osaamisen voimavara Nuoria alle 16-vuotiaita meillä on 1,1 miljoonaa Minkälaisen perinnön ja asenteellisen sanoman me jätämme näille nuorille, joissa on meidän tulevaisuus.

 

Ennaltaehkäisevä työ, tuettu elämänhallinta, yksilön huomioon ottaminen, omien vahvuuksien kartoittaminen ja vahvistaminen ovat asioita joihin tulee tarttua ja joita meidän tulee kehittää tarmokkaasti nyt ja tulevaisuudessa. Meille kaikille kuntalaisille, ihmisille, tulee varmistaa yhdenvertaisen asema yhteiskunnassa tasavertaisena kansalaisena integroitua ja toimia omien vahvuuksiensa kautta.

Kaikki politiikka on vammaispolitiikka

Vanha kirjoitukseni Oulun Vihreiden blogiin:

Esteettömyys nähdään usein kapea-alaisesti, se mielletään yleensä fyysisiin asioihin liittyviksi; luiskiksi, hisseiksi, tuiksi, kahvoiksi jne. Luonnollisesti nämä ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, mutta esteettömyys on kuitenkin paljon, paljon laajempi käsite. Se pitää sisällään fyysisen ympäristön lisäksi asenteet, tiedon ja palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden. Puhutaan psyykkisestä ja sosiaalisesta esteettömyydestä. Osa esteettömyyttä on vammaisten ihmisten osallistuminen yhteiskuntaan ja politiikkaan.
Vihreät ovat olleet alusta asti vammaisystävällinen liike. Vihreiden perustana pidetään usein luonnonsuojelua ja ympäristötietoisuutta, mutta vankasti perustassa on myös vammaisaktivismi sekä feminismi ja seksuaalivähemmistöt, yleensäkin moninainen kansalaistoiminta. Vihreillä on siis laaja ja vankka juuristo, josta puolue on kasvanut nykyiseen mittaansa, arvopuolueeksi, jossa vammaiset ovat aktiivisia toimijoita, eivät päätöksenteon passiivisina kohteita. Vihreät ovat myös ainoa puolue jolla on oma valtakunnallinen vammaisjärjestö Vihreät vaivaiset ry.
Asiat ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa nähden, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi vammaispolitiikkaa ei ole mikään erillinen päätössaareke, vaan kaikki politiikka on vammaispolitiikkaa. Tämän vuoksi on tärkeää saada enemmän vammaisia mukaan päätöksentekoon. Meidän omakohtainen kokemuksemme vammaisuudesta antaa asiantuntijuutta, joka ei ole opeteltavissa muuten, ja jota tarvitaan politiikassa sen kaikilla aloilla ja tasoilla.
Vammaiset eivät ole mikään pieni marginaaliryhmä, joka voidaan ohittaa olankohautuksella, sillä länsimaiden väestöstä noin 10 % arvioidaan olevan vammaisia ja/tai pitkäaikaissairaita. Voidaan myös ajatella, että ihminen on vammainen, jos hän niin itse tuntee. Vamma tai sairaus on vain yksi ihmisen piirre muiden joukossa. Sitä ei tule tarkastella yksilön ”vikana”, sillä vammaisuus on yhteiskunnan kyvyttömyyttä vastata ihmisyyden eri haasteisiin. Huonosti toimiva ympäristö, saavuttamattomissa olevat palvelut ja välittymätön tieto vammauttavat itse kutakin.
Esteetön ympäristö, esteettömyys sen kaikissa merkityksissä ja saavutettavuus takaavat niin vammaisille kuin vammattomillekin hyvät lähtökohdat elää, olla ja osallistua yhteiskunnan toimintoihin. Esteettömyydessä on kysymys ihmisoikeuksista ja ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia ja yhtäläisiä, ne kuuluvat ihan kaikille ketään ulkopuolelle rajaamatta.