lauantai 20. lokakuuta 2012

Kokonaisvaltainen esteettömyys luo hyvinvointia, osallisuutta ja työtä

 
Kirjoitimme Jouni Qveflanderin kanssa seuraavan kirjoituksen Kalevan vaalikirjoituksiin. Se julkaistiin tänään.
 
Vammaiset, pitkäaikaissairaat, seniori-ikäiset, työttömät jne. lista on pitkä, eivät ole "ammatteja" jotka tulee hoitaa neljän seinän sisään tai "siivota" pois jonnekin marginaaliin. Osallistuminen ja osallisuus kuuluvat kaikille kuntalaisille, myös edellä mainituille ryhmille.
 
Asenteet, niin omat kuin muidenkin, synnyttävät osattomuutta. Heikolla itsetunnolla on vaikea olla osallisena samoin jos toiset sulkevat ulkopuolelle, syrjäyttävät. Esimerkiksi vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat vieläkin syrjässä yhteiskunnassa, vaikka meitä on noin 10 % väestöstä.
 
 
Esteelliset tilat ovat vammaisille ja pitkäaikaisaikaissairaille yksi osallisuuden este. Osallistuminen ei ole vielä osallisuutta, mutta sen pois sulkeminen estää osallisuudenkin. Toinen osallisuuden este vammaisilla ja pitkäaikaissairailla voi olla liikkumisen vaikeus, jos taksikyydit on käytetty ja julkinen liikenne puuttuu tai sen käyttäminen on mahdotonta, on jäätävä kotiin. Myös avustajan ja/tai tulkin puute estää osallistumasta ja sitä kautta osallisuutta.

 
 Huono taloudellinen tilanne luo osattomuutta ja syrjäyttää, jokainen vähävarainen on varmasti saanut kokea sen Vammaisista vain 25 % on osallisena työelämässä. Suurella osalla vammaisista on siis keskimääräistä heikompi tulotaso ja he joutuvat elämään pienellä eläkkeellä ja erinäisillä tuilla pystymättä nousemaan tästä tilanteesta. Myös koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi.

 
Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä vanhusten osallistumista ja osallisuutta tukevat esteetön rakentaminen joka ottaa huomioon eri vammaryhmät sekä esteetön, toimiva joukkoliikenne. Lisäksi tiedon tulee olla kaikkien helposti saavutettavissa. Näistä toimista olisi hyötyä ihan kaikille. Suomessa on noin 1,2 milj. yli 65-vuotiasta, joilla on valtava hiljaisen osaamisen voimavara Nuoria alle 16-vuotiaita meillä on 1,1 miljoonaa Minkälaisen perinnön ja asenteellisen sanoman me jätämme näille nuorille, joissa on meidän tulevaisuus.

 
Ennaltaehkäisevä työ, tuettu elämänhallinta, yksilön huomioon ottaminen, omien vahvuuksien kartoittaminen ja vahvistaminen ovat asioita joihin tulee tarttua ja joita meidän tulee kehittää tarmokkaasti nyt ja tulevaisuudessa. Meille kaikille kuntalaisille, ihmisille, tulee varmistaa yhdenvertaisen asema yhteiskunnassa tasavertaisena kansalaisena integroitua ja toimia omien vahvuuksiensa kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti